Kettu-kahvien kunniaksi sävelletty Kettu-hymni on lappeenrantalaisen Seppo Äikkään käsialaa. Ymmärtääkseen millaisesta omistautumisesta on kyse lienee syytä kertoa ihan ensin Äikkään suhteesta kahviin. Sitä ei nimittäin käytännössä ole: hän ei juo kahvia.
Mutta mikään periaate ei ole kyseessä, sillä kun sävellystyöstä ryhdyttiin neuvottelemaan, ilmaisi Äikäs halukkuutensa maistaa kahvia ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen – edellisen ja ensimmäisen kerran hän joi kahvia varusmiespalveluksen aikana. Siten on annettava arvostusta säveltäjälle jo ennen kuin haastattelu on alkanutkaan.
Seppo, kuinka usein teet tilaustöinä kokonaisia lauluja tai hymnejä?
- Silloin tällöin, viime aikoina näköjään noin kerran vuodessa. Lappeenrannan nimikkoherkku vety täytti vastikään 60 vuotta ja sen kunniaksi sävelsin, sanoitin ja sovitin Vedyn ylistyslaulun.
Maistoit tämän hymnin vuoksi kahvia pitkästä aikaa. Jäikö kahvihammasta niin sanotusti kolottamaan?
- En juo kahvia ollenkaan, mutta tosiaan tehtävää varten pyysin varta vasten kahviaudienssia, joka järjestyikin Satamatie 6 -kahvilaan. Eipä ole sen jälkeenkään tehnyt kahvia mieli, vaikka puitteet ja ainekset olivatkin kunnossa. Kyllä se vähän tärisytti, kun melkein kupillisen join.
Mikset juo kahvia? Onko taustalla jotain periaatteita?
- Kahvi on pahaa, kahvinjuojat eivät ajattele muuta kuin kahvia, kahvinjuojat pitävät työpaikoilla enemmän taukoja kuin juomattomat, kahvinporot biojäteastiassa haisevat pitkin päivää, kahvi jättää kuppeihin ikuiset pinttymät. Addiktoidun mieluummin muihin asioihin.
Millainen suhde sinulla on musiikkiin ja mitä nimitystä sinusta voi käyttää musikaalinen nero -tittelin ohella?
- Olen ollut musiikin kanssa tekemisissä pienestä pitäen, opiskellut sitä ammattiin asti ja kasannut elämäni musiikin ympärille. Koen vieläkin syttyväni parhaimmilleen nimenomaan musiikin parissa toimiessa. Musikaalinen nero -tittelin sijaan käyttäisin itsestäni termiä musiikin sekatyöläinen. Paras nimitys ikinä on ollut musiikkitaiteilija erään yksityistilaisuuden käsiohjelmassa. Virallinen koulutus on musiikkipedagogi (AMK) ja virallinen ammattinimike on musiikkiopiston toimistovahtimestari.
Seppo Äikäs ja Arttu Muukkonen katselevat näytöltä millaista jälkeä Lauri Aapro on saanut aikaan.
Johdat Lappeenrannan teekkarilaulajien kuoroa, joka esittää Kettu-hymnin Lauri Aapron ohjaamalla musiikkivideolla. Tavallisesti kuoro esiintyy frakissa. Oletko ennen johtanut kuoroja naamiaisasussa ja miten se vaikutti suoritukseen?
- Ovathan frakki ja musta pukukin melkoisia naamiaisasuja. Kettupuku oli kuitenkin väljempi ja sopivan lämpöinen ja siksi ehdottomasti liian pieneksi käynyttä pukua mukavampi. Huppu oli hankala, koska se häiritsi näköyhteyttä näkökentän äärilaidoilla oleviin kuorolaisiin.
Kuoromusiikki on upean kuuloista. Mikä on oma kuorotaustasi?
- Olen syntynyt helmikuussa ja nähnyt kuvan, jossa syntymääni edeltävänä marraskuuna onnittelen äitini myötävaikutuksella pyöreitä vuosia täyttäneitä Lappeenrannan naislaulajia. Löysin vaimoni kuoroharjoituksista ja molemmat lapseni ovat laulaneet – tahtomattaan – kuorossa. Olen kuorolaulun sivutuote.
Katso Hymni Kettu-kahveille tästä:
Teksti: Arttu Muukkonen Valokuvat: Nelli Rugojeva / NXM Foto