Lehmus Roasteryn tuore Limited-kahvi tulee Keniasta Kiamugumon pesuasemalta. Kahvi on pienviljelijöiden tuottamaa ja lajikkeina tässä kahvissa on tunnetut kenialaiset SL-28, SL-34 sekä meillekin uudet tuttavuudet Ruiru 11, Batian ja K7.
Keniassa on tyypillistä, että viljelmät ovat todella pieniä - näitä kahveja viljelevät yksittäiset perheet jopa ⅛ hehtaarin kokoisilla pienviljelmillä. Kahvipuita saattaa yhdellä omistajalla olla vain 150 kappaletta. Mittakaavaa antaa tieto, että Etelä-Amerikassa hehtaarilla saattaa kasvaa jopa nelinkertainen määrä kahvipuita samalla alalla.
Niinpä pienet tuottajat kuljettavat kypsät marjat pesuasemalle, joka kokoaa marjat, käsittelee ne eli erottelee hedelmälihan ja kahvipavun, pesee, kuivattaa ja pakkaa pavun sekä lopulta hoitaa myös papujen myynnin eteenpäin.
Limited-sarja jatkaa erityisiin makuihin syventymistä
Limited-kahvit ovat Lehmus Roasterylla pieneriä, ja tätäkin kahvia meillä on vain kaksi 60 kilon säkillistä. Ne ovat tuoretta satoa, sillä Keniassa sato poimitaan kahdesti vuodessa: ensimmäinen niin kutsuttu pääsatoerä toimitetaan elo-tammikuussa ja toinen, niin sanottu jälkierä toimitetaan huhti-kesäkuussa. Tämä Limited-kahvi on touko-kesäkuussa toimitettua satoa. Se on siis käytännössä niin tuoretta kuin raakapapu voi olla - tosin raakapapu säilyy kohtuullisen hyvänä jopa yli vuoden, mutta tietysti tuoreus on arvo koko kahvin tuotantoketjussa.
Kiamugumon pesuasema sijaitsee 137 kilometriä Nairobista pohjoiseen Mount Kenyan rinteillä. Kahvi on suutuntumaltaan miellyttävän pehmeä, suorastaan teemäinen. Maussa on aistittavissa makeutta sekä herukkaa ja mandariinia. Hapokkuus on kirkasta ja se tuo kahvin makuja esiin entisestään.
“Jos kenialaiset kahvit eivät ole aiemmin tuttuja, on tämä hyvä kahvi päästä kenialaisen kahvin kiinnostavaan maailmaan sisään,” kertoo Lehmus Roasteryn pääpaahtaja Jussi Tyrisevä.
Paahtoasteeltaan kahvi on optimaalista, eli vaaleapaahtoista. Sillä tavoin kahvista saadaan sen parhaat maut ja aromit esiin. Kahvia paahdettiin useita erilaisia testejä, jotta kahvin profiili on paras mahdollinen.
“Vaaleassa kahvissa ei maistu paahteisuus, vaan vain papuun luonnon sinne koodaamat maut. Se tekee juuri tällaisten erikoiserien paahtamisesta kiinnostavaa,” Tyrisevä sanoo.
Kenialaisten kahvilajikkeiden erikoisten nimien taustat
Limited-kahvissamme on siis lajikkeina SL-28, SL-34, Ruiru 11, Batian ja K7. Ymmärtääksemme lajikkeiden nimityksiä on mentävä hieman taaksepäin historiassa.
Vaikka Kenia sijaitsee kartalla Etiopian vieressä, ei Keniassa ole yhtä pitkää kahvinviljelyn historiaa kuin Etiopiassa. Siinä missä Etiopia tunnetaan kahvikasvin synnyinmaana, on Keniassa kasvatettu kahvia vasta noin 300 vuotta. Kahvin maahan toivat skotlantilaiset ja ranskalaiset lähetyssaarnaajat. Skotit toivat kahvilajikkeita Jemenistä ja ranskalaiset Réunionin saarelta Intian valtamereltä. Aiemmin saari tunnettiin Bourbonina ja tältä saarelta ovat saaneet alkunsa eteläamerikkalaiset kahvilajikkeet.
Alkuperänsä vuoksi kenialaiset kahvit eroavat etiopialaisista lajikkeistaan makuprofiililtaan. Kenialaiset kahvit ovat tyypillisesti hapokkaita ja herukkaisia, kun taas etiopialaiset tunnetaan enemmän hedelmäisinä ja makean pehmeinä kahveina. Keniassa kahvi lähti kasvamaan hyvin, sillä Mount Kenyan rinteillä on erittäin hedelmällinen maaperä.
Ehkäpä tunnetuimmat kenialaiset lajikkeet, SL-28 ja SL-34, taas juontavat juurensa Scot Laboratories -yhtiöön, joka palkattiin 1930-luvulla Keniaan kehittämään kenialaisia kahvipapuja parhaimpaan mahdolliseen laatuun ja tehokkuuteen viljelyalaan nähden.
SL:n tiedemiehet valikoivat 40 erilaista kahvipuuta testiin, jotka nimettiin ja numeroitiin alkaen SL-1:sta jatkuen SL:40:een. Näistä parhaiksi ovat nousseet numerot 28 ja 34.
Ruiru 11 taas on vasta 1980-luvulla kehitetty lajike, joka on yhdistelmä Timor Hybridiä ja Rume Sudan -lajikkeita. Se kestää hyvin maata vaivaavaa kahvimarjatautia ja on siksi hyvä tuotantokahvi. Batian-lajike taas on risteytys muun muassa SL-28:sta ja SL-34:stä sekä muista kenialaisista kahveista. Se kasvaa isoksi ja tuottaa hyvin satoa mutta kestää myös tauteja hyvin - siten se on hyvä lajike kasvatettavaksi muiden viljeltävien kasvien ohella.
Viimeinen Limited-kahvin lajike taas on K7, joka on SL-kahveista kehitetty lajike ja jossa on Bourbon-kahvin sukulaisuutta. Bourbon on tyypillinen kahvi Etelä-Amerikassa. Afrikassa K7:aa kasvaa vain Keniassa ja Tansaniassa.
Alkuperä: Kenia
Alkuperäalue: Gariama, Manyatta, Kirinyaga
Pesuasema: Kiamugumo
Lajikkeet: SL-28, SL-34, Ruiru 11, Batian, K7
Käsittely: Washed
Kasvukorkeus: 1550 m
Satokausi: Touko-kesäkuu
Tilaa kahvi kotiin tästä! (Toim. huom.: tuote loppuunmyyty ja linkki tuotteeseen poistettu.) Katso tästä tämänhetkinen Ylähyllyn valikoima!
Hinta:
13,90 € / 200 g
35,90 € / 600 g
49,90 € / 1000 g
Kahvit toimitetaan 200g pakkauksissa.
(Kilohinta 49,90 € - 69,50 €/kg)